Jouluntaikaa terassilla

Illat ovat pimentyneet ja erilaiset valot valtaavat tilaa pihoilla ja talojen ympärillä. Joulun tuloa voi jatkaa myös terassille tai parvekkeelle, ja sisustaa ulkotilat kutsuviksi joulun ihmemaiksi. Jo pienellä panostuksella voi saada kylmästä tilasta viihtyisän ja luokseen kutsuvan.

Käyttökohteita talviselle terassille tai parvekkeelle on monia, niin käytännöllisiä kuin viihtyisyyttä lisääviä. Mitä sanoisit esimerkiksi glögihetken vietosta talvisella terassilla, lämpimät tossut jalassa ja karvainen viltti olkapäillä?

 

Lämpöä tupaan

Tuikut tuovat rauhallista lämpöä ja valoa

Lasitetussa tilassa ajanviettäminen talvellakin onnistuu hyvin, sillä tilat pysyvät lumelta ja jäältä suojassa. Kylmä pääsee sisälle, sillä lasit eivät eristä viileyttä.

Lämpöä voi silti oleskelun ajaksi tuoda esimerkiksi lämpölamppujen, tuikkujen ja kevyen takan (bioetanol-, tai sähkökäyttöisentakan) avulla. Myös suuremman tulisijan tuominen tilaan voi olla oiva ratkaisu, jos mielit viettää enemmänkin aikaa talvisella terassilla.

Tunnelmavalaistuksella saat lämmöntuntua tilaan, kun käytät lämpimänsävyisiä valoja. Oikeaa lämpöä koristevalot eivät tuo, mutta kun tunnelma ympärillä on lämmin, niin lämpenee mielikin jouluiseksi.

 

Tonttuja, säihkettä tai kaunista yksinkertaista luonnosta

Jouluisen sisustuksen tuominen ulos voi pysyä samassa linjassa muun joulusisustuksen kanssa. Makuja on erilaisia, toinen tykkää perinteisestä sisustuksesta tonttuineen, toinen säihkeestä ja kimalluksesta, kolmas saattaa arvostaa yksinkertaista ja kaunista. Myös luonnosta tulevat koristeet, havut, kävyt ja oksat toimivat hyvin niin jouluna kuin myös muuten talvella.

Perinteisyyden puolesta liputtava voi tuoda terassille vilttejä joulunväreissä, sekä muutamia tonttuja kurkistelemaan maailman menoa. Jouluista lämpöä tuo myös tuoleille tai sohvalle laitettavat pehmeät tyynyt, sekä pöydälle asetellut lyhdyt kynttilöineen. Havuilla saa lisäilmettä, ja niitä voikin käyttää vaikka kransseissa tai pöytäkoristeina.

Erilaiset lasikoristeet kimmaltavat kauniisti valon osuessa niihin

Säihkettä ja kimallusta tilaan saa erilaisilla valoilla, lasilyhdyillä, ja kimaltavilla koristeilla. Koristeita hankittaessa ja etsiessä tulee ottaa huomioon kosteuden kestävyys, sillä ulkoterassille pääse ilmanvaihteluiden takia pientä kosteutta lasituksista riippumatta. Jos arvostat itsetehtyä, voit talvipakkasilla jäädyttää kauniita lumilyhtyjä ämpäriä ja ilmapalloja apuna käyttäen. Ilmapalloa käytettäessä saadaan aikaan erikokoisia ja kauniin muotoisia lyhtyjä.

Luonnonläheisempää sisustusta kaipaavalle materiaalit ja koristeet löytyvät omalta pihalta. Luonnosta löytyvät koristeet kestävät myös sään ja lämpötilan vaihteluita, joten niitä voi pitää huoletta parvekkeella ja terassilla.

Pihalta tai metsästä löytyvä kaunis oksa voi toimia kattokruununa, josta valot pääsevät kauniisti roikkumaan. Kivillä, oksilla, kävyillä ja havuilla voi luoda pieniä asetelmia tarjottimille tai kulhoihin. Myös näyttävien kranssien teko onnistuu kotipihalta löytyvistä risuista tai havuista.

Asettamalla tarjottimella erilaisia kynttilöitä, tuikkuja ja luonnosta poimittuja somisteita, saadan aikaan katseenvangitseva pöytäkoriste

Muita käteviä vinkkejä

Kuusta voi ihailla myös ikkunan takaa, vaikka se sijoitettaisiin parvekkeelle tai terassille

Joulun aikaan saattaa tila loppua jääkaapista, ja lasitettu parveke ja terassi on oiva tilan jatke säilyttää jouluruokia suojassa, jos vain lämpötila sen sallii.

Moni myös tahtoisi kotiinsa kauniin ja tuoksuvan joulukuusen, mutta tilan puute tai karisevat neulaset saavat ajatukset aidosta kuusesta jäämään. Terassille tai parvekkeelle tuotu kuusi voikin olla tällöin hyvä vaihtoehto.

Kauniisti sisutetulla jouluisella terassilla voi myös ottaa pikkujouluvieraat vastaan ja ihailla taivaalta tippuvia lumihiutaleita.

 

Mukavaa joulun odotusta!

Kuvat: COVER & Unsplash